Vertaileva tutkimus

Vertailevalla tutkimuksella tarkoitetaan tutkimusstrategiaa, jossa hahmotetaan valittujen tapauksien tai sosiaalisten yksiköiden välisiä yhtäläisyyksiä ja eroja.

Vertailun kohteena voivat olla esimerkiksi erilaiset tapaukset, prosessit tai vaikkapa maantieteellisesti rajautuneet yksiköt, jotka on todettu jollain tavoin yhteismitallisiksi ja sen vuoksi vertailukelpoisiksi. Vertaileva tutkimus voi perustua sekä määrällisiin aineistoihin ja tilastollisiin analyysimenetelmiin että laadullisten aineistojen ja analyysimenetelmien käyttöön.

Vertaileva tutkimus JYKDOKista (muokkaa hakua tarvittaessa)

Tutustu vertailevan tutkimuksen käsitteeseen alla olevien linkkien avulla. Katso myös ohjeet menetelmäkirjallisuuden löytämiseksi kirjaston tietokannoista.

Luoma, Pentti, 1996/2006. Kvalitatiivinen vertaileva analyysi (CQA). Oulun yliopisto.

Routio, Pentti. Vertailu. Tuotetiede. Taideteollisen korkeakoulun virtuaaliyliopisto.

Kekkonen, Jukka, 2008. Vertailevan tutkimuksen haasteita. Tieteessä tapahtuu 3-4/2008. (pdf)

Comparative Research. Wikipedia, The Free Encyclopedia.

Hantrais, Linda. Comparative Research Methods. Social Research Update 13, 1995.