Laadullinen tutkimus
Laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus on tieteellisen tutkimuksen menetelmäsuuntaus, jossa pyritään ymmärtämään kohteen laatua, ominaisuuksia ja merkityksiä kokonaisvaltaisesti.
Laadullista tutkimusta voidaan toteuttaa monella erilaisella menetelmällä. Näissä menetelmissä yhteisenä piirteenä korostuu muun muassa kohteen esiintymisympäristöön ja taustaan, kohteen tarkoitukseen ja merkitykseen, ilmaisuun ja kieleen liittyvät näkökulmat.
Laadullisen tutkimuksen parina pidetään määrällistä eli kvantitatiivista tutkimusta, joka perustuu kohteen kuvaamiseen ja tulkitsemiseen tilastojen ja numeroiden avulla. Laadullisen ja määrällisen menetelmäsuuntauksen välistä eroa usein korostetaan, vaikka molempia suuntauksia voidaan käyttää myös samassa tutkimuksessa ja molemmilla suuntauksilla voidaan selittää, tosin eri tavoin, samoja tutkimuskohteita. Osa analyysimenetelmistä perustuu vahvasti laadullisen tutkimuksen tai määrällisen tutkimuksen suuntaukseen. Toisaalta monet menetelmät asettuvat lähtökohdiltaan suuntausten ääripäiden välimaastoon. Laadullisten ja määrällisten menetelmien yhdistämisen mielekkyys samassa tutkimuksessa riippuu tutkijan tieteenfilosofisista sitoumuksista.
Laadullinen tutkimus JYKDOKista (muokkaa hakua tarvittaessa)
Tutustu laadullisen tutkimuksen käsitteeseen alla olevien linkkien avulla. Katso myös ohjeet menetelmäkirjallisuuden löytämiseksi kirjaston tietokannoista.
Laadullinen tutkimus. Wikipedia, vapaa tietosanakirja.
Qualitative research. Wikipedia, The Free Encyclopedia.
Shuttleworth, Martyn, 2008. Qualitative research design. Experiment Resources.
Lue myös, mitä Aineiston analyysimenetelmissä kerrotaan laadullisesta analyysistä.