Sosiaalinen konstruktionismi
Sosiaalinen konstruktionismi tarkoittaa tieteenfilosofista suuntausta, jossa tiedon, todellisuuden ja sen rakenteiden ja ilmiöiden nähdään muodostuvan sosiaalisessa ja kielellisessä vuorovaikutuksessa.
Suuntauksen mukaan tietoa, todellisuutta ja sen rakenteita ja ilmiöitä pidetään helposti luonnollisina tai itsestään selvyyksinä, vaikka ne ovat tietyn kulttuurin tai yhteisön tietoisesti tai tiedostamatta keksimiä ja kehittämiä. Sosiaalisessa konstruktionismissa kyseenalaistetaan valmiina olemassa olevat totuuden ja tiedon rakenteet. Kyseenalaistamisen aste vaihtelee sen mukaan noudattaako tutkija tiukempaa vai väljempää sosiaalisen konstruktionismin orientaatiota. Väljemmässä konstruktionismissa todellisuuden nähdään olevan olemassa riippumatta ihmisten representaatioista, kuten kielestä. Tiukemmassa ajattelutavassa painottuvat näkemykset, joiden mukaan ihmisten on mahdotonta päästä käsiksi tai olla suoraan kosketuksissa maailmaan, sillä maailman ja ihmisten välissä on aina symbolisen tason merkitysrakenteita, kuten kielellisiä määritteitä. Sosiaalinen konstruktionismi liittyy kiinteästi konstruktivismin suuntaukseen.
Tutustu sosiaaliseen konstruktionismiin alla olevien linkkien avulla.