Havainnointi eli observointi

Havainnointi eli observointi on aineistonhankintamenetelmä, jossa tutkittavasta ilmiöstä kootaan tietoa sitä seuraamalla ja tekemällä havaintoja.

Havainnot kohdistuvat ihmisten toimintaan ja käyttäytymiseen, kuten esimerkiksi siihen, miten tutkittavaa ilmiötä käytetään tai miten ihmiset toimivat ilmiöön liittyvissä vuorovaikutustilanteissa. Havainnointia voidaan tehdä sekä ihmisten verbaalista että nonverbaalista ilmaisusta. Havainnot tekee tutkija, jonka on pystyttävä erottamaan omat havaintonsa siitä, miten muut ihmiset kuvailevat tai kertovat omista havainnoistaan. Havaintoja voidaan dokumentoida monin tavoin, esimerkiksi tekemällä muistiinpanoja, valokuvaamalla, äänittämällä tai videoimalla.

Havainnointitapoja voidaan jäsentää eri tavoin ja havainnoijan rooli voi vaihdella erilaisissa tutkimusotteissa. Havainnointia voidaan tehdä ulkopuolisesta tai sisäpuolisesta näkökulmasta suhteessa tutkimuskohteeseen ja havainnointitekniikka voi olla strukturoitua tai strukturoimatonta. Havainnoinnin ulkopuolisuuden tai sisäpuolisuuden aste voidaan hahmottaa jatkumona, joka sisältää runsaasti erilaisia välimuotoja ääripäiden välillä. Sisäpuolisen näkökulmasta tehty havainnointi voi muodostua osallistuvaksi havainnoinniksi, jossa tutkija toimii osana havainnoitavaa tilannetta ja yhteisöä. Osallistuvaa havainnointia, joka toteutetaan 'in situ' osana todellista tutkimuskohteeseen liittyvää yhteisöä, kutsutaan kenttätyöksi. Tällainen menetelmä on perinteisesti kuulunut etnologian ja antropologian tieteenalojen aineistonhankintamenetelmiin.

Lue tarkemmin havainnoinnista ja osallistumisesta aineistonkeruumenetelmänä alla olevista linkeistä.

Saaranen-Kauppinen, Anita ja Puusniekka, Anna, 2006. Havainnointi. KvaliMOTV - Menetelmäopetuksen tietovaranto. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto.

Anttila, Pirkko. Observointiin perustuvan tutkimuksen suorittaminen. Ylemmän AMK-tutkinnon metodifoorumi. Virtuaaliammattikorkeakoulu.

Routio, Pentti. Havainnoivat tutkimustavat. Tuotetiede. Taideteollisen korkeakoulun virtuaaliyliopisto.

Havainnointi. Opinnäytepakki. Kajaanin ammattikorkeakoulu.

Colorado State University, Writing Guides, Conducting Observational Research

Observational techniques. Wikipedia, the free encyclopedia.

Participant observation. Wikipedia, the free encyclopedia.

Field work. Wikipedia, the free encyclopedia.

Bartis, Peter, 2002. Folklife and fieldwork: A Layman’s Introduction to Field Techniques. The American Folklife Center. Washington: Library of Congress.

Tutustu tutkimusesimerkkeihin, joiden aineisto on koottu havainnoimalla.

Mikkola, Leena, 2006. Tuen merkityksen potilaan ja hoitajan vuorovaikutuksessa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. (pdf)

Catani, Johanna, 2008. Yritystapahtuma kontekstina ja kulttuurisena kokemuksena. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. (pdf)