Muut aiheet

Graafinen suunnittelu, Erkki Ruuhisen tuotanto


Graafinen suunnittelija Erkki Ruuhinen (s. 1943) on tehnyt pitkän ja näyttävän uran etenkin julisteiden suunnittelijana. Hän oli 1970-80-luvulla yksi maan keskeisistä mainonnan suunnittelijoista, ja teki mm. julisteet Jörn Donnerin elokuviin ja Porin Jazziin. Ruuhinen on saanut lähes kaikki alan palkinnot, mitä voi saada.
Aloite opinnäytetutkimuksen tekemiseen on tullut Erkki Ruuhisen sukulaiselta. Lahden Malva-museo on yhteistyöhaluinen, ja he mm. digitoivat 300 julisteen kokoelmasta loputkin syksyn aikana. Opiskelijat saavat tunnukset julistekokoelmatietokantaan, joten Lahdessa ei välttämättä tarvitse tutustua materiaaleihin. Lisäksi Elkassa (Suomen elinkeinoelämän keskusarkisto) on jotain aineistoja ja Ruuhisen kotona Joutsassa.
Opinnäyteprojekti on tarkoitus jakaa 1-3 opiskelijan (taidehistoria, taidekasvatus ja/tai nykykulttuuri) kesken ja rajata aiheet tiukasti. Painotus on julisteissa ja muussa graafisessa suunnittelussa, mutta yksi opiskelija voisi tehdä työnsä Ruuhisen digitaalisesta taiteesta, jota hän on viime vuosina eläkkeellä tehnyt.
Netistä löytyy Ruuhisesta biografiatietoja ja vanhoja haastatteluita.
Lisätietoja aiheesta antavat yliopisto-opettaja Teija Luukkanen Hirvikoski (graafisen suunnittelun osalta) ja prof. Raine Koskimaa (digitaalisen taiteen osalta).

Naivistinen taide, Suomen Gallupin Säätiön kokoelma

Suomen Gallupin Säätiöllä on Suomen laajin naivistisen kuvataiteen kokoelma, jossa on noin 600 teosta. Kokoelmaan sisältyy teoksia tunnetuimmilta kotimaisilta naivisteilta ja lisäksi kansainvälisiltä taiteilijoilta. Säätiö valmistelee parhaillaan kokoelmaansa liittyvää kirjaa, jossa kerrotaan kokoelman synnystä ja kokoelman taiteilijoista. Opinnäytetyöt, jotka painottuisivat naistaiteilijoihin tulisivat rikastamaan kirjan sisältöä.

Etsimme projektiin 2–4 maisterintutkielman tekijää. Työ on tarkoitus aloittaa viimeistään syksyllä 2025, mutta jo kevään aikana on mahdollista aloitella mm. rajaamalla omaa aihetta ja näkökulmaa, perehtymällä naivismiin taidesuuntauksena ja tutustua valitsemiisi kuvataideteoksiin Helsingissä. Kirjan julkaisuajankohta on vielä avoinna, joten tutkielman tekemiseen riittää siihen varattu normaali opiskeluaika. Valmistuneita tutkielmia käytetään osana säätiön kirjan sisältöjä joko sellaisinaan tai toimitettuina. Saat samalla kertaa tutkielmasi valmiiksi ja hyvän työnäytteen!

Säätiö korvaa opiskelijoille projektin aikana matkakulut tositteita vastaan ja matkat etukäteen hyväksytettyinä sekä maksaa 1600 euron kertapalkkion sen jälkeen, kun tutkielma on yliopistolla arvioitu ja hyväksytty. Taideteoskuvien käytöstä on jo sovittu, joten opiskelijoille ei tule tästä ylimääräistä työtä tai kuluja.

Jos olet kiinnostunut tutkielmaprojektista, niin katso aluksi lisätietoja kokoelmasta ja ota sitten yhteyttä joko Teijaan tai Eeva-Liisa Ylälahteen. Suomen Gallupin Säätiön kokoelma on esillä verkkosivustolla: https://huvinvuoksi.net

 

Terveisin

Teija Luukkanen-Hirvikoski, taidehistorian yliopistonopettaja, teija.luukkanen-hirvkoski@jyu.fi, puh. 050 4659353 ja

Eeva-Liisa Ylälahti, hallituksen puheenjohtaja, Suomen Gallupin Säätiö, eppu@suomengallupinsaatio.fi, puh. 040 5309596