Sairaala Novan taideohjelmiin liittyviä aiheita
Suomessa on viime vuosina rakennettu useita uusia sairaaloita ja laajennettu tai peruskorjattu vanhoja. Näihin sairaaloihin on sijoitettu ja hankittu runsaasti taidetta, kuten vuonna 2021 käyttöön otetussa Jyväskylän sairaala Novassa on tehty. Sairaaloihin hankittua ja niissä esiteltyä taidetta voidaan kutsua sairaalataiteeksi, mikä on osa julkisen taiteen kenttää.
Taiteella on sekä kotimaisissa että kansainvälisissä tutkimuksissa osoitettu olevan terveyttä ja hyvinvointia edistävä vaikutus etenkin potilaiden ja sairaalan henkilöstön näkökulmista tarkasteluna. Uusien teoshankintojen alueellinen painotus on myös merkittävä taloudellinen investointi maakuntien taiteilijoille. Uushankinnat toteutetaan nykyisin yleensä ns. prosenttiperiaatteella.
Osallistava taide ja sairaaloiden taidekokoelmien aktiivisempi käyttö ovat ajankohtaisia tutkimusaiheita. Useissa sairaaloissa, kuten Novassakin, prosenttiperiaatetta on laajennettu myös esittäviin taiteisiin ja osallistavaan taidetoimintaan. Novassa on mm. residenssitaiteilijatoimintaa ja laajalle yleisölle suunnattuja taidetapahtumia. Novassa kaivataan erityisesti osallistavan taiteen dokumentointiin ja vaikutusten arviointiin liittyvää tutkimusta.
Opinnäytetöiden teemoja
- Osallistavan taiteen tutkimus. Esim. Novan Siimes-projektit tai taiteilijaresidenssitoiminta
- Sairaalan tiloihin integroitu taide
- Taiteen esittäminen sairaalan tiloissa/Sairaalataiteen sisällöt ja esittäminen
- Novan taidekokoelman hallinnointi ja muu kokoelmatyö
- Taiteen hyvinvointivaikutukset (laaja teema, rajauksesta voi neuvotella työn ohjaajan lisäksi Novan yhteyshenkilöiden kanssa)
Ohjaajat
- Tarja Pääjoki: osallistava taide
- Teija Luukkanen-Hirvikoski, Tuuli Lähdesmäki: sairaalataide/kokoelmatyö
- Sari Kuuva, Tarja Pääjoki: taide ja hyvinvointi
Yhteyshenkilöt Sairaala Novassa
- Kia Lehmusvirta
- Susanna Mutanen
Sairaalan yhteyshenkilöt auttavat mahdollisissa tutkimuslupa-asioissa ja muissa käytännön järjestelyissä. Sovi aiheesta ensin seminaarin vetäjän ja tutkielman ohjaajan kanssa. Saat ohjaajaltasi Novan taidevastaavien yhteystiedot tämän jälkeen.